FIN | EN

2003

Vuonna 2003

Alkuvuosi ja oikeastaan koko vuosi oli täynnä yhdisteltäviä asioita, taidetoimikuntaa, taidekasvatusta, lastenkulttuuria ja koulutusaloitteita. Vuosi oli niin hajottava, etten saanut tehtyä teoksia valmiiksi asti, vaikka teinkin moneen teokseen pohjatyötä.

Loppusyksylle oli suunniteltu kolmen viikon opetusjakso Nebraskassa Lincolnin yliopistossa Karen Kuncin ryhmälle. Usa tiukensi viisumi käytäntöjä ja kaikki lähtijät joutuivat käymään haastattelussa lähetystössä. Muutoinkin matkan valmistelu vei ison osan kevään ajasta, materiaalien suunnittelu ja opetuksen sisällön ja luentojen valmistelu oli iso urakka, johon osallistui myös teknisellä puolella avustajia power point -esityksen tekemiseen taiteilijaesittelyluennon rungoksi ja kuvalliseksi osuudeksi.

Tein pitkästä aikaa mielikuvapiirroksia ja piirtelin ihmisiä. Tein kesällä Rimmissä luonnokset Eläinihmisiin, mutta sain syövytettyä ne vasta seuraavana keväänä 2004.

Joulun vietimme Grassinan ateljeetalossa ja teimme lähes päivittäin automatkoja ja kuvasin monta sataa ruutua maisemia, joita en ole saanut vietyä loppuun saakka teoksiksi asti. Firenzen arkeologisen museon patsaskuvat ja Italian rakennukset alkoivat elää uusimmissa kuvissa. Näyttelyitä oli vähän, sillä työskentely painottui seuraavan vuoden valmisteluun.

Aloitin Läänin taidetoimikunnan ja Jamkin ja Keski-Suomen liiton hankkeena järjestämässä Linko liiketoimintaosaamisen koulutuksessa luoville aloille. Olin Lastenkulttuurikeskuksen ohjausryhmässä. Kulttuurikeskuksesta tuli Jyväskylään Kulttuuriaitta, joka kehitti kouluissa toteutettavaa taidekasvatusta.

Kuvataiteeseen tuli alv 8% vuoden alussa 10 vuoden jäädytyksen jälkeen.

Hannele Huovin Gebardi katsoo peiliin kirja julkaistiin. Kirjan teoskuvat ovat Maailman eläinkuvasto sarjasta, joihin Hannele teki faabeleita. Kirja oli Finlandia junior ehdokkaana, mutta Tatu ja Patu voitti.

Yksityisnäyttelyt
Kuopio, Galleria Kapriisi

Näyttelyt
Huittinen, Galleria Nevada
Hollola, Pyhäniemen kesänäyttely
Ilmajoki, Herralan Kartano
Pieksämäki, Poleeni
Multia, Multialaista satoa
Jyväskylä, Taiteilijaseuran vuosinäyttely
Italia, Genova, Palazzo Ducale

Bibliografia
50/2003 Suomen Kuvalehti Kirjavuosi Lapsille ja nuorille KN | Gepardi katsoo peiliin, Hannele Huovi
06.11.2003 Keskisuomalainen Hannele Huovin kirja Finlandia Junior -ehdokkaana STT | Gepardi katsoo peiliin, Hannele Huovi
05.11.2003 Keskisuomalainen Eläimellisiä pikapiirtoja meistä ihmisistä Päivi Heikkilä-Halttunen | Gepardi katsoo peiliin, Hannele Huovi
15.08.2003 Viikkoliite NYT Helsingin Sanomat Huittinen, kuvataidekaupunki Jukka Yli-Lassila | Huittisten Wanha Pappila
03.08.2003 Satakunnan Kansa Kirsi Neuvonen leikkii muinaisilla kuvilla Lili Wessman | Galleria Nevada, Huittisten Wanha Pappila
10.06.2003 Keski-Suomen Viikko Neuvonen iloitsee taiteen monimuotoisuudesta Hannu Tuovinen | Yleisjuttu
02.05.2003 Keskisuomalainen Kaksitoista taidegraafikkoa, kaksitoista erilaista taloa Mikko Voutilainen | Suomalais-yhdysvaltalainen grafiikan salkku
01/2003 Voi Hyvin Naiseuden alkulähteellä Jaana-Mirjam Mustavuori | Yleisjuttu